”Filosofisen idealismin näkökulmasta todellisuus on perimmäiseltä luonteeltaan henkinen, ja materialistinen maailma on vain henkisen maailman varjo.”

Reilu vuosi sitten julkaistiin Salon Seudun Sanomissa mielipidekirjoitus, jossa pohdittiin materialistisen (aineellinen) maailmankuvan suhdetta henkiseen (aineeton) maailmankuvaan. Huomiota herättävästi otsikoidussa kirjoituksessa havainnollistettiin monin tieteellisin faktoin sitä, miten paljon (tai vähän) todella tiedämme – ja miten paljon (tai vähän) taas emme. Vaikka olen lukenut Salon Seudun Sanomia vuosikausia, ellen jopa vuosikymmeniä, oli kyseinen mielipidekirjoitus kenties parasta, mitä olen Salkkarista koskaan lukenut.

Tahdonkin nyt saattaa luettavaksi tuon mielipidekirjoituksen. En valitettavasti muista sen tarkkaa julkaisupäivää, mutta muistan lukeneeni kirjoituksen työpäiväni aikana kahvitauolla. Näin ollen kirjoitus on julkaistu mitä todennäköisimmin syyskuun 2023 aikana. Tiedän toki, ettei kirjoitusta saisi tällä tavoin jakaa, ei edes kuvan muodossa – se kun rikkoo tekijänoikeuslakia. Pidän rikettä kuitenkin melko pienenä, ja uskon, että kirjoittaja olisi mielissään siitä, että hänen ajatuksensa pääsevät laajemman ihmisjoukon tutustuttaviksi.

Kirjoituksen on kynäillyt ulvilalainen Antti Roine, joka Googlen avulla löytämieni tietojen mukaan on koulutukseltaan diplomi-insinööri ja tekniikan tohtori. Itse Roine kertoo olevansa tutkimusjohtaja, kolumnisti, poliitikko ja maailmanparantaja (lähde: Antti Roineen Facebook-profiili).

Kirjoitus on tässä:

Materialisti uskoo tyhjyyteen

Ympärillämme oleva fysikaalinen maailma vaikuttaa hyvin konkreettiselta, koska se on käsinkosketeltava ja voimme havaita sen aistiemme avulla. On helppo ajatella, että kaikki todellisuus koostuu materiasta – ja elämämme tosiasiat perustuvat aineeseen.
Tämä näkyvä illuusio rikkoontuu, jos lähdemme tarkastelemaan ympärillämme olevaa maailmaa tieteen silmin.

Tieteellisten mittausten mukaan ympärillämme olevassa näkyvässä aineessa on tyhjää tilaa noin 99,9999999999996 prosenttia, koska atomien ytimet ja elektronit ovat todella pieniä hiukkasia atomien ja molekyylien kokoon verrattuna.
Olemme siis tehty tyhjyydestä, mutta emme voi kuitenkaan kävellä seinien läpi, koska aineessa olevat elektronit hylkivät toisiaan. Materian käyttäytymistä hallitsevat neljä perusvoimaa: sähkömagneettinen, heikko ja vahva vuorovaikutus sekä painovoima.
Itse asiassa kun kosketamme kahvikuppia, emme kosketa ainetta vaan voimakenttiä. Näkymätön voima on siis aina kanssamme. Sellaiset ainepartikkelit, kuten neutriinot, jotka eivät reagoi näiden voimakenttien kanssa, kulkevat kuitenkin vapaasti vaikka maapallon läpi.
Tyhjää täynnä oleva materialistinen maailma ei kuitenkaan ole läpinäkyvä, koska voimakentät taivuttavat ja heijastavat valonsäteitä, eli fotoneita.
Tyhjyys saa uusia mittasuhteita, jos otamme huomioon myös tähtitaivaan ja koko universumin, jossa tätä fyysistä tyhjää materiaa on vain 0,000000000000000000004 prosenttia koko universumin tilavuudesta.
Kaiken huipuksi tämä vähäinenkin materian määrä koostuu erilaisista hiukkasista, jotka itse asiassa ovat vain pieniä energiapaketteja.
Tässä mielessä materialistinen ja tieteellinen maailmankatsomus ovat pitkälti uskomustiedon varassa, koska ne eivät kerro mitään maailmaa hallitsevasta suunnattomasta tyhjyydestä – ja varsinkaan, koska tiede ei ole pystynyt luomaan ainuttakaan uutta luonnonlakia, saati materiaa, energiaa tai elämää.
Tiede on ainoastaan antanut nimet luonnonilmiöille ja löytänyt niiden takana olevan matematiikan. Tiedemiehillä ei kuitenkaan ole pienintäkään hajua siitä, mistä nämä näkymättömät ja massattomat voimakentät on tehty. Lähes sata prosenttia tieteellisestä totuudesta odottaa siis vielä löytäjäänsä.
Filosofisen idealismin näkökulmasta todellisuus on perimmäiseltä luonteeltaan henkinen, ja materialistinen maailma on vain henkisen maailman varjo.
Emme voi varmasti tietää miksi olemme tällaiselle, lähes virtuaaliselle, näyttämölle joutuneet. Ympärillämme näkyvistä upeista kulisseista voimme kuitenkin yrittää nöyränä ja avoimin mielin päätellä elämämme tarkoitusta. Millään muunlaisella stagella emme voisi harjoitella oman vapaan tahdon käyttöä, myötätuntoa, oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa ja uskoa; tehdä virheitä ja oppia niistä. Kyse voisi olla siis elämänkoulumme ensimmäisestä luokasta.

Antti Roine, Ulvila

Omia ajatuksiani tieteestä: hyödyllinen työkalu vai rajoittava vankila?

Uskon, että kaikki tiede ponnistaa inhimillisestä halusta ja tarpeesta ymmärtää maailmaa ja sen ilmiöitä – ylipäätään olemassaoloa. Tiede on upea asia, ja sen puitteissa on saavutettu paljon hyvää ja hyödyllistä. Tiede on silti vain ihmisen keksintö: vain yksi tapa tarkastella maailmaa, olemassaoloa ja kaikkea sitä, mitä ihmisen kokemuspiirissä voikaan esiintyä. Tiede on oikeastaan vakiintunut joukko kriteereitä, joihin uusia, tutkittavia ilmiöitä sovitetaan, ja jos nuo kriteerit täyttyvät, voidaan ilmiön todeta olevan – kriteereihin sopimattomat ilmiöt taas eivät ole. Tiede on lopulta melkoisen poissulkevaa.

Yksinkertaisimmillaan tiede on matemaattinen kaava, joka selittää ilmiötä, ja silloin puhumme matemaattis-luonnontieteellisestä (kvantitatiivinen) tieteestä. Se on tarkkaa ja täsmällistä, ja sen kriteerit ovat tietynlaisia. On myös toinen tieteen laji, nimittäin laadullinen (kvalitatiivinen) tiede. Sen tutkimusmenetelmät ovat pääpiirteittäin muunlaisia kuin matemaattisia, mistä syystä änkyräisimmät tiedefanaatikot väittävätkin, ettei sellainen ole tiedettä lainkaan. Nyt kuvittele mielessäsi Sheldon Cooper!

Tiede ja uskonto on asetettu vastatusten jo iät ja ajat. Samassa hengessä voimme asettaa vastinpareiksi fyysisen ja henkisen, aineellisen ja aineettoman – näkyvän ja näkymättömän. Kenties olet joskus pohtinutkin, miten tai mihin uskot. Uskotko siihen, mitä pystytään todistamaan? Uskotko vain konkreettiseen materiaan: siihen, mitä kykenet käsissäsi pitelemään tai muin fyysisin aistein havainnoimaan? Vai uskotko siihen, mitä tunnet? Jos uskot vain konkretiaan ja käsinkosketeltavaan, miten selität esimerkiksi tunteet? Missä tunteet sijaitsevat ja missä ne syntyvät? Mitä on rakkaus? Fun fact: Maailman terveysjärjestön, WHO:n, mukaan rakkaus on mielisairaus. Sen tautiluokitusnumero on F63.9.

Tiede ja yliluonnollinen: mahdoton pari?

Yliluonnollisella tarkoitetaan jotakin sellaista, joka ylittää tiedetyt ja tunnetut matemaattis-luonnontieteelliset selitysmallit. Se ei sovellu niihin, se ei noudata niitä eikä se täytä niiden kriteereitä. Yliluonnollista ei siis oikeastaan ole olemassa, ei ainakaan tieteen silmin. Ja jos olisikin; siis jos kykenisimme tieteen keinoin todentamaan yliluonnollisen, menettäisimme samalla koko tarpeen käyttää moista käsitettä, sillä ilmiö muuttuisi luonnolliseksi. Se olisi luonnostaan esiintyvä, tunnettujen luonnonlakien mukainen.

Yliluonnollista on tutkittu, tai ainakin yritetty tutkia, tieteellisesti jo pitkään – tunnemme tuon tieteenalan parapsykologiana. Jo vuosisatoja paikoillaan junnanneessa tutkimuksessa on törmätty toistuvasti samoihin ongelmiin, joista ainakin yksi on nähdäkseni se, että useimmiten henkilökohtaisina, yksilöllisinä kokemuksina ilmenevää yliluonnollista on valittu lähestyä kovin teknisesti.

Samassa hengessä on myös uskottu, että yliluonnolliset ilmiöt perustuvat kykyihin: ihminen, joka väittää kokeneensa tai todistaneensa yliluonnollista, omaa yli-inhimillisiä kykyjä tuottaa tai muutoin saada aikaan yliluonnollista. Näitä kykyjä voisi sitten käyttää missä vain, miten vain, milloin vain; mieluiten tietenkin niin, että yliluonnollisia ilmiöitä voitaisiin näytösmäisesti tuottaa muuttumattomina ja aina samankaltaisesti toistuvina valvotuissa koeolosuhteissa. Toistettavuus (muuttumattomuus, johdonmukaisuus) on yksi monista tieteen kriteereistä.

Ei liene vaikea arvata, ovatko parapsykologian tutkimusmenetelmät tuottaneet tulosta.

Onko jotakin silti tehtävissä? On, tietenkin! On vain lähestyttävä aihetta tyystin erilaisella tutkimusotteella. On katsottava laajemmin ja todenmukaisemmin. Onkin ilo kertoa, että yliluonnollista on tutkittu tieteellisesti jopa Suomessa.

Yliluonnollisen tieteellinen tutkimus Suomessa

Mieli ja toinen -niminen monitieteinen tutkimushanke käynnistettiin Turun yliopistossa vuonna 2013. Tutkimushankkeessa selvitettiin yliluonnollisina pidettyjen kokemusten merkityksiä kokijoilleen, ja tutkimusaineistoa kerättiin tavan kansalaisilta. Huomionarvoista on, että tutkimusprojektin edetessä termi yliluonnollinen päätettiin korvata sanalla kumma (engl. uncanny), sillä sitä pidettiin neutraalimpana ja kokijaa vähemmän toiseuttavana.

Hankkeen loppukonferenssiin kokoonnuttiin vuonna 2016, ja yhteenvedon siitä voit lukea tästä linkistä.

Lainaan:

Mieli ja Toinen -projektin järjestämä konferenssi toimi myös avauksena laajempaan kansainväliseen tutkimusyhteistyöhön monialaisella kumman tutkimisen kentällä. Tapahtuman päätti laaja paneelikeskustelu, jossa käsiteltiin kumman tutkimisen jatkomahdollisuuksia. Diana Espírito Santon kommentti keskittyi kumman tutkimisen luonteeseen:
–Meidän tulee ottaa kumma vakavasti ja kehittää analyyttisia työkaluja sen tutkimiseksi. On olemassa lukuisia maailmankatsomuksia, minkä vuoksi meidän täytyy ottaa eri ilmiöt vakavasti ja tutkia, miten erilaisia totuuksia tuotetaan.

Tutkimushankkeen johtohahmona toimi lääkäri, tutkija ja antropologi Marja-Liisa Honkasalo. Tulin hänestä tietoiseksi, kun minusta ja kokemuksistani (näkijyys) kirjoitettavaan lehtiartikkeliin kaivattiin asiantuntijan kommenttia, ja lehden toimittaja onnistui saamaan sellaisen Honkasalolta.

Honkasalo kuvasi tarinaani mielenkiintoiseksi muttei kommentoinut sitä sen enempää. Ikääni hän kylläkin hämmästeli: olin hänestä poikkeuksellisen nuori ollakseni näkijä. Lehtiartikkeli julkaistiin, kun olin 28-vuotias.

Tällä hetkellä (kirjoitan tätä tammikuussa 2025) tekeillä on myös sota-aikojen yliluonnollisia kokemuksia käsittelevä väitöskirja. Väitöskirjatutkija Satumaarit Myllyniemi on jo julkaissut aiheesta ammentavan kirjan, Yliluonnollinen sota 1939–1945. Kirja on julkaistu vuonna 2021.

Voin suositella luettavaksi myös radiotoimittaja Esko Mustosen vuonna 1987 kirjoittamaa kirjaa Aavistuksia sodassa (1939–1944): Selittämättömiä tapauksia tulilinjoilla ja kotirintamalla.